Marion Coaching

Tutustu blogiin Bloggerissa: 

Kohtalo omissa vai olosuhteiden käsissä?

09.11.2014 14.42
Toissailtana katsoin televisiosta Nenäpäivä-show'ta. Nenäpäivä-kampanja järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana ja kampanjan aikana kerätään varoja maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi. Tämänvuotinen neljän viikon kampanja huipentui siis Nenäpäivä-show'hun, jossa esiintyi laaja joukko hyvää tekeviä suomalaisia näyttelijöitä, laulajia ja julkisuuden henkilöitä. Esitysten lomassa näytettiin videoita, jotka on kuvattu niissä kohteissa, jonne Nenäpäivä-kampanjalla saatuja varoja on käytetty tai ollaan käyttämässä.

Minuun teki voimakkaimman vaikutuksen Sierra Leonelaisen Isatan haastatteluvideo. Isata oli vain kuusivuotias, kun kapinalliset hyökkäsivät heidän kyläänsä. Isatan isä tapettiin hänen edessään, jonka jälkeen Isata joutui vuosiksi kapinallisten seksiorjaksi.
Isata pääsi myöhemmin ammattikouluun ja opiskeli itsensä ompelijaksi. Hän on ompelijan työssään ansainnut sen verran rahaa, että on voinut vuokrata huoneen, jossa hän asuu kahden serkkutyttönsä kanssa, joista hän huolehtii. Hänellä on myös viimein varaa ostaa sänky, joten ei tarvitse nukkua enää paljaalla lattialla.
Isata uskoo, että hänen kohtalonsa on tällä hetkellä hänen omissa käsissään, ja että hänestä tulee jonain päivänä vielä jotakin isompaa. Tällä hetkellä lähin tavoite on oppia ompelutyö hyvin ja olla esimerkkinä muille. Seuraava tavoite on voimistaa tyttöjä, jotka elävät kaduilla. Isata haluaa perustaa ja johtaa koulua tai yhdistystä, jossa voi tukea nuoria tyttöjä. Haastattelun lopussa Isata hymyilee ja ennustaa seuraavien kymmenen vuoden kuluessa naisten valtaavan maan parlamentin. Naurahtaen Isata toteaa, että hänet äänestetään kansanedustajaksi vuonna 2017.

Olin todella liikuttunut ja inspiroitunut tämän videon jälkeen. Sitä turhan usein selittelee itselleen, ettei voi tehdä sitä tai tätä, koska olosuhteet ovat tietynlaiset. Ja sitten on näitä ihmisiä kuten Sierra Leonelainen Isata, joka on kasvanut niin kammottavissa olosuhteissa, että harva meistä osaa edes kuvitella. Ja silti Isata pyrkii eteenpäin elämässään ja hänellä on suunnitelmia, tavoitteita ja ennen kaikkea ymmärrys siitä, että hänen kohtalonsa on hänen omissa käsissään. Hän voi tehdä elämässään mitä haluaa, ja hän haluaa nimenomaan käyttää kaikkea menneisyydessä kokemaansa niin, että voisi estää muita tyttöjä kokemasta samaa.

Tässä on hieno osoitus siitä, että voimme jokainen vaikuttaa elämämme suuntaan omilla päätöksillämme ja omalla asenteellamme. Menestyksemme omassa elämässämme ei ole riippuvainen olosuhteista joihin olemme syntyneet, joissa olemme eläneet, tai joissa elämme juuri nyt. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä päätöksiä ja valintoja, jotka johtavat meitä parantamaan elämänlaatuamme tai toteuttamaan unelmaamme. Jos päätämme olla käyttämättä tätä mahdollisuutta, se onkin sitten toinen juttu.

Vaikeuksia tulee eteen ihan jokaiselle. Sitä voi lamaantua tapahtuneesta ja jäädä pitkäksi aikaa tai jopa loppuelämäksi jumiin niihin ikäviin kokemuksiin ja tunteisiin. Tai sitten voi päättää porskuttaa eteenpäin ja käyttää kokemaansa hyväkseen ja jopa muiden hyväksi.

Usein näemme vain lopputuloksen siitä, kuinka joku on selviytynyt mahdottomalta tuntuvista olosuhteista, luonut huikean uran tai menestyksekkään tuotteen. On helppo sortua ajattelemaan, että menestys on saavutettu helpolla. Menestyvillä ja unelmiaan toteuttavilla ihmisillä on yleensä se yhteinen piirre, että he uskovat vahvasti itseensä ja mahdollisuuteensa tehdä tietty asia, taustoistaan tai olosuhteistaan riippumatta. He ottavat vastuun elämästään omiin käsiinsä ja toimivat.

Jos koet epäuskoa tai tarvitset inspiraatiota uskaltaaksesi unelmoida enemmän tai tähdätä korkeammalle elämässäsi, on olemassa paljon loistavia kirjoja siitä, kuinka vaikeudet käännetään voitoksi. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi Rhonda Byrnen kirjaa Sankari, joka koostuu useiden, eri aloilla menestyneiden henkilöiden elämäntarinoista. Kirjassa esimerkiksi New Yorkissa huumeaddiktiperheeseen syntynyt Liz Murray kertoo matkastaan teini-ikäisenä kodittomaksi jääneestä ja ruokaa henkensä pitimiksi varastaneesta katujen kasvatista aina Harvardin yliopistosta valmistuneeksi, kirjailijaksi ja tunnetuksi puhujaksi.

Tässä vielä video, jossa Sierra Leonelainen Isata kertoo elämästään. Toivon kyllä koko sydämestäni, että Isata onnistuu tavoitteissaan. Uskoa ja tahdonvoimaa häneltä ei ainakaan puutu.

Nenäpäivän keräykseen voi muuten vielä osallistua 31.12.2014 asti osoitteessa www.nenapaiva.fi
Jos et ole ihan heti valmis muuttamaan radikaalisti omaa elämääsi, voit meille verraten pienellä summalla auttaa muuttamaan käänteentekevästi jonkin köyhän maan lapsen tai nuoren elämän suuntaa.






+358 (0)44 750 5025

Design // MAAGI